keskiviikko 3. lokakuuta 2012

65 PART 1.

Hei! Pitkästä aikaa kaksiosainen teksti! :D
Mieti mitä haluat tehdä tai kokea juuri tällä hetkellä ja lähde jollain tavalla toteuttamaan toivettasi. Nyt on oikea aika kuunnella sisäistä arvomaailmaasi ja luottaa kaikkeen, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Maailmasi rakentuu positiivisella tavalla sinulle rakkaiksi muodostuvien asioiden ympärille.
Aina tässä käy näin, että vapaana päivänä, kun voi nukkua pitkään, herään jo viideltä. Ei ollut enää mitään toivoa nukkumisesta, joten raahauduin ylös ja tein lihaskuntoa! Teen tässä tänään joka tunti jotain 5-10 min. Eilen en mennyt kuntosalille illalla, mutta tein ainakin tehokkaasti kotitreeniä ja kävelin/juoksin iltalukioon ja takaisin. Ei siis ihan hyödyttömäks jääny eilisilta! :) 
Tänään olisi kuitenkin tarkoitus mennä salille, koska tulen muutenkin ihan ajoissa illalla asuntolaan iltalukiosta ja kerkiän hyvin valmistautumaan salille menoa. Eilen oli vähän ongelmia ajoituksen kanssa. Olisin eilen kerinnyt, jos olisin mennyt pyörällä, mutta päätin kävellä, joten voi voi :) 

Nyt vähän suunnitelmia! 

  1. maanantai-torstai 1200 kcal
  2. perjantai 1000 kcal
  3. lauantai-sunnuntai 250 kcal kiinteetä ruokaa, 250 kcal nesteitä. (ääritapauksessa puuro on "neste")
  4. joka aamu vatsatreeni
  5. joka ilta vähintään 15 min reipasta kävelyä ulkona
  6. koulussa syöminen on 700 kcal suoraan

Siinä tuommoinen runko. Kuulostaako hyvältä? :) Vähän lasken joo noita kaloreita, mutta nyt on kriittinen vaihe ton painon kanssa, joka jumittaa jälleen. Maanantaina oli hyvä 53,5 kg ja eilisestä asti se on ollut 53,7 kg. Pitää vain muistaa, ettei paino kerro kaikkea. Pian olen ensimmäisessä palkintopainossa eli 53,0 kg ja saan ostaa kahvakuulan ja mittanauhan! Sitten tulee tarkkoja mittoja kropasta :)

1 kommentti:

  1. Annoin sulle ihanukseni tunnustuksen :)) ♥ sen kyllä ansaitset

    VastaaPoista